Älä äänitä perunalla, saatanan tollo

Näin Desuconin jälkimainingeissa on hyvä miettiä perunoita, cosplayta ja esiintymistä lämpimän ilta-auringon paistaessa polttaessa jaloille koneen äärellä istuessa. Desuconin Eurocosplay-karsinnat olivat omasta mielestäni tänä vuonna erittäin korkeatasoiset ja oli ilo huomata, että arvokisoissa aletaan vihdoin ymmärtää muutamien perusasioiden päälle, mitä tulee esityksiin.




Näiden kolmen seikan lisäksi lisäisin (jos voisin) tweettin myös maininnan ääniraidoista, ja etenkin siitä, että ei äänittäisi sitä raitaansa perunalla.

Havainnollistava kuva perunamikrofonista

Perunalla äänittämisellä tarkoitan tässä kohtaa sitä, että käsikirjoittaa itse itselleen ääninäyteltäväksi ääniraidan, mutta äänittää sen sillä tietokonepöydän alimmasta laatikosta löytyneellä, pölyisellä ja jäykällä poskimikillä tai vastaavalla, ja kruunaa komeuden tekemällä äänitysprosessin kaikuvassa vessassa. Oman huoneen turvassa, tai parhaimmassa tapauksessa vain kuulokkeilla kuunneltuna tälläinen raita varmaan käykin hyvin järkeen, koska olet sen itse käsikirjoittanut ja tiedät mitä siinä sanotaan. Ongelma onkin se, että yleisö ei tiedä.

En mene sen syvällisempiin yksityiskohtiin akustiikasta, kun en kyseisen aihepiirin ammattilainen ole, mutta sen verran pystyn takapenkiltä huutelemaan, että jos haluat tehdä itse oman ääniraitasi niin pidä huoli näistä asioista:


  • Teet ääniraitasi kisaan sopivalla kielellä (suomalaiseen, vain suomessa esitettävään esityskisaan suomeksi, arvokisakarsintaan englanniksi)
  • Osaat kyseistä kieltä tai etsit käsiisi kaverin, joka osaa
  • Osaat artikuloida selkeästi, tai se etsimäsi kaveri osaa
  • Et yritä syödä sitä perunamikrofoniasi äänitysprosessin aikana, eikä se kaverikaan
  • Äänitystä ei tehdä kaikuvassa vessassa, saunassa tai rappukäytävässä
  • Sinulla on ääniraitasi käsittelyyn soveltuva ohjelma, ja olet tutkinut miten sitä käytetään (ja ei, Windows Movie Maker ei ole sellainen ohjelma)
  • Ymmärrät edes kaikkein yksinkertaisimmalla tasolla eläytymisen idean
  • Testaat ääniraitasi kavereilla tai perheellä, saavatko he selvää?
Mukavaa illan-, päivän- tai yönjatkoja itse kullekin,
niyarifa

Kommentit