16.1.2015

Sorakakka (ja pienen pieni coniraportti)

Moi kirjotan tätä Scoobyn puolesta koska jännästi sillä meni vähän viimetinkaan cossin valmiiksi saamisen kanssa.

Elikkä aiheenamme on Scoobyn Yukiconin kisacossi, League of Legendsin Soraka, josta saatoitte lukea jo aiemmassa postauksessa.

Nonii! Nyt olen itsekkin vihdoin conikrapulasta selvinnyt ja kykenen taas ajattelemaan cossijuttuja :D Bardiel onki ihanasti jo näitä kuvia ja tekstejä tänne haalinut mutta pakko heittää pari kommenttia sinne tänne ;) Eli kaikki nää kikkarakirjaimin kirjotetut on omaa sanaani!
-Scooby



On se hiano

Parempi kuva


Soraka tai tuttavallisemmin Sorakakka lähti käyntiin jo kesällä, kun Scooby alkoi työstämään ensimmäisiä versioita neitokaisen koivista. Ensimmäisistä söhellyksistä ei ole jäänyt kuvatodisteita, mutta myöhemmistä olen onnistunut räpsimään muutamia otoksia. Askartelupäiviä on tullut pidettyä muutama ja erityisen hyvin ovat edistyneet Sorakan kaikenmaailman erikokoiset killukkeet. Aikalailla kaikki killukkeet syntyivät finnfoamista, jota Scoobylle oli jäänyt reilusti sitten Linkin miekan ja kilven. Osaan killuttimista tuli myös softisosia, ja muutama pienempi oli kai retkipatjaakin.

Todellakin puvun haastavin osuus oli nuo sorkat  joista tulikin väännettyä ehkä viidet eri versiot kunnes toimivimmat löytyivät.

Killukkeiden lisäksi Scooby päätti maalamisen sijasta kaivertaa Sorakan sauvan kuviot. Aikaavievää,joo, mutta näyttää ihan sairaan hienolta.







Lisää pieniä yksityiskohtia löytyi Sorakan hiuksista, kun ponnareissa todettiin olevan kuviota. Alkuun Scooby nikotteli ja meinasi tehdä kuviot tussilla, mutta päätyi kuitenkin leikkaamaan kuvion nahasta ja liimasi sen kiinni toiseen nahkapalaan. Tadaa, ponnarit ovat valmiit!

Sarvi tuotti alusta asti hilpeyttä, erään tietyn sanonnan vuoksi, mutta myös ihan sen takia että sitä oli vaikea saada oikean kokoiseksi suhteessa Scoobyn omaan päähän, että oikean muotoiseksi. Hionnan ja gessousten ja parin maalikerroksen jälkeen sarvi ei vieläkään näyttänyt Scoobylle hyvältä, ja seuraavan kerran pötkylä olikin vaihtanut väriä keltaoranssista hempeän pastellinvihreäksi. Loppujen lopuksi oikeat sävyt ja yksityiskohdat tulivat kuntoon ja Scooby totesi sarven valmiiksi.


Sarvikaan ei ollu täysin ongelmaton :D vaikka kuinka olin mittailevinani oikein, näytti se ensin tältä...


Sorakan sorkat taas kävivät läpi monta muodonmuutosta kunnes ne saavuttivat nykyisen ja todennäköisesti myös lopullisen muotonsa. Scooby rakensi Sorkat puupaloista ja korkokengistä, joista poistettiin korot. Sorkan muoto syntyi retkipatjasta, jonka päälle tuli äärimmäisen rumaa kangasta, koska patja ei tahtonut ottaa maalia pintaansa pysyvästi.




Sorkat on aikalailla kokeilemalla tehdyt..:D mutta toimivat suht hyvin. Pohjaan kiinnitetyn levyn tarkoitus oli vain tehdä sorkille lisää astuma-aluetta lisäämään. Ilman niitä olisi maahan osunut vain alle puolet tuosta mitä tuo vaneri nyt peittää. Eli siis suomeksi levensin pohjaa.
Vanerilevy  liimattu ruuvattu ja naulattu kiinni (koskaan voi olla tarpeeksi varma) ja siihen päälle heitin vielä  sellaista muovimattoa ettei olisivat niin pirun liukkaat
Ihan oli ulkokäyttökelpoisetkin!

Tuohon tukkaanhan on yhdistetty kolme peruukkia. Conin jälkeen mun oli pakko punnita se ja kyllähän siinä iisisti oli kaksi kiloa painoa :DDD Peruukki kasattu Shappi Workshopin tutoriaalia mukaillen.

Sorkkien karvat Scooby repi jostain varastoistaan. Sorakan sääriä koristavat sideharsot olivat alunperin ihan normaalia, kirkkaanvalkoista sideharsoa apteekista, ja Scooby mietiskeli millä saada ne vähemmän "puhtaiksi". Ehdotin että tungepa rulla tohon kaapin päällä olevaan jäähtyneeseen kahvikuppiin ja sieltähän sitten sopiva sävy tulikin.

Tosin loppujen lopuksi jouduin käyttämään "vähän vahvempaa kamaa" sääriin, eli ideaalisiteitä :D
Ei meinannu karvat pysyä ojennuksessa joten sideharsoa käytin vain käsiin.



Huahhuahhuaaa
Coni ohi!
Hyvin meni, seurassanihan roikkui suurimmaan osan ajasta LazyAssin toinen osapuoli Helvetia ja ystävämme Norppa. Kuten arvata saattaa, cosseja rakenneltiin vielä viimeisenä iltana ja liimailtiin päälle pukuhuoneessa :D Ohjastin Helvetiaa tekemään hänen ensimmäisen cossin itse (Riven League of Legends)

Yukiconin yksilökisa oli osaltani erittäin mukava! Sijoituin kolmanneksi ja sain hienon pystin mukaani :) Erityisesti kehuivat bodypaintiani (mitä itseasiassa ajattelin heikkoudekseni) ja sauvaani.
Kiitokset vielä kaikille mukavasta conista ! Mulla ei nyt oikeen ole sen enempää kirjottettavaa, lätkin vielä kuvia tähän(kin).




(c) Kyuu Eturautti

(c) Kyuu Eturautti


Siis mihin mun piilarit nyt yhtäkkii muka katos tosta lähikuvasta?? :DDD Ylemmässäkin kuvassa ne vielä näkyy niinku tässä samassakin kuvassa erisivustoilla wtf?! Alkuperäinen kuva tässä linkissä 







I'm out!
Scooby