Desuconista, juontamisesta ja kritiikin antamisesta. Ja katosta laskeutuva Jussi Kari.

No mutta hei taas, blogi. En edes muista milloin viimeksi kirjoitin tänne itse (korjailin kyllä Candyn viimeisintä tekstiä). 

Desucon 2014Tosiaan, Desucon tuli, oli ja meni. Matkasimme Candyn kanssa Lahteen jo perjantaina iltapäivästä autolla ja ehkä maailman surkeimmalla radioyhteydellä varustettuna. Jätimme kyytiläisemme Sibeliustalolle, ja jatkoimme siitä hotellille tunkemaan kaikki tavaramme odotettua pienempään (mutta silti tarpeeksi isoon) huoneeseemme ja huristelimme takaisin Sibbelle. Minä nappasin badgeni, Candy rannekkeensa ja jäimme ulos odottelemaan Puncosin Lazulista joka oli tuomassa kirpparille tavaraa ja katsomaan avajaiset sekä Jussi Karin luennon. Avajaisten loputtua suuntasimme Candyn kanssa Kulmahammastyöpajaan, mistä mukaan tarttui reilusti tietoa ja pieni klöntti polymorph-muovia. Candy sai omasta möykystään aikaseksi jopa kunnon kulmahampaat, omani jäivät aina jommaltakummalta puolelta vammaamaan joten totesin, että taistelu jatkukoon myöhemmin kotona. Jättimäiset kiitokset työpajaa pitäneelle jesmolle!
The Queen Bee
Kumpikaan minä tai Candy emme olleet perjantaina cosseissa, joten päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni rytmipelipisteellä ja tanssahtelin (harvinaisen huonosti) Senbonzakuran. Samaisella pisteellä hengatessamme päädyin törmäämään kaveriini Alexiin ja samalla tuli kysyttyä asiaa, joka oli Lazulista häirinnyt jo hetken: kenen Project Diva oli tuotu Desuun. Vastaus saatiin ja sanoin, että Lazulis saapuisi paikalle puhumaan asiasta itse. Jussi Kari kuitenkin päätti jutella ilmeisesti itsensä lisäajalle, jonka seurauksena päätin hetkeksi karata hakemaan leipää Green Roomista. Noh, tietenkin tässä välissä oli jo rytmipelien vastaava hävinnyt ja Lazulis saapunut, mutta homma kuitenkin saatiin selvitettyä ja Lazuliksen minicontroller pääsikin sitten kansan kokeiltavaksi lauantaina ja sunnuntaina. Törmäsin myöskin ihan puhtaan sattuman kautta vanhoihin tuttuihini Daliniin ja Ennaahiin, jotka olivat seuraavaksi suuntaamassa samaan suuntaan kuin minäkin (Candy raahautui mukaan koska syyt): Iriksen keskustelupiiriin Miksi cosplayaajat ovat perseestä?. Lukekaa Irtsan omin sanoin piiristä täältä.

Sanottakoon, että en ole varmaan koko elämäni aikana viitannut niin paljon ja innokkaasti. Candy kärsi vieressäni vessahädästä, juotuaan nerokkaana lapsena kahvia juuri piirin alettua. Jossain välissä keskustelun kieli vaihdettiin englanniksi, koska paikalla oli muutama ruotsalaisvahvistus, ja siinähän sitten hablattiin aiheista kuten Heroes of Cosplay, itsetehty vs. tilattu/ostettu/lainattu asu, Ruotsin ja Suomen väliset skene-erot, skenen jäsenten välinen kunnioitus, kritiikin antaminen, moraalikysymykset ja mitähän vielä. Melkein kaikki piirin loppuun paikalle jääneet totesivat, että tämä tarvitaan uudestaan joskus koska piirille varattu kaksituntinen ei todellakaan riittänyt. Loppuilta meni syödessä snägäriltä 2,90€ maksaneita ranskalaisia (jotka oli aivan sairaan hyviä ja niitä oli PALJON) hotellihuoneella ja viimeistellessä Cure Berryä ja Linkiä. Nukkumaan taidettiin päästä siellä lähempänä yhtä.

Lauantai
Lauantai alkoi todella dorkasti. Hotellilla ei ollut aamupalaa, ja me, sekä varmasti monet muutkin conittajat, jouduimme marssimaan läheisimpiin kauppoihin hakemaan ruokaa ja jättämään kuitit hotellin respaan. Ruokaan menneet rahat toki hyvitettiin mutta voi että otti päähän kun oikeasti olisi tarvinnut sen hotelliaamiaisen että jaksaa. Minä olin jo tässä vaiheessa saanut meikit naamaan mutta Candy sai laitettua itsensä kuntoon vasta Desun pukkarissa (en tajunnut ottaa aikaa mutta kauan me siellä kyllä hengattiin). Muutama tuttu oli myös vaihtamassa cosseihinsa samaan aikaan ja oli aika riemastuttavaa törmäillä mm. Emmiin, yläastetuttuuni jonka kanssa törmäillään melkeen joka conissa ja iki-ihanaan PC:n Sannaan ja kumppaneihin. Pukkarista suunnattiin shoottaamaan Linkiä Sibben pihalle (niitä kuvia tulee tänne sitten myöhemmin). Ehdin kuvailla myös klippejä CMV:heni (jonka linkkaan tämän raportin loppuun hähää).

Nimeäsi en tiedä mutta sinua oli kiva salakuvata! : D
Kagura sarjasta Inuyasha
Aikanaan Punumi ja Lazuliskin pääsivät pukkarista ja sitten alkoi heidän metsästämisensä Metsähallin väenpaljoudesta. Itse olen sopivan sokea, mutta onneksi on ekstra-pari silmiä ja Candy bongasi aika nopeasti Punumin ja Lazin. Candy erosi iloisesta ryhmästämme tässä välissä ja lampsi piirustuskilpailuun, kun me kolme taas siirryimme ulos jotta tytöt saisivat vihdoin hengittää. Hetki siinä hengattiin, minä kuvailin lisää CMV-klippejä ja sitten siirryttiin uudestaan Sibben ruohikoille kuvaamaan Punumin Harua ja Lazin Paronia. Kun saatiin kuvattua loppuun, minä luovuin suosiolla Berryn korkkareista ja kipittelin sukkasillani sisälle. Desusää saapui, joka samalla tarkoitti sitä että minä vaihdoin siviileihin. Asetuttiin istuksimaan siihen Pääsalin ja kirpputorin väliin ja siinä sitten hengatessa Ilona mokoma bongasi Punumin Harun ja eikun Hall Cosplayhin vaan. Lazu siinä sitten kysyi, että luulenko Punumin sijoittuvan. Totesin vaan, että "ei se sieltä ilman sijotusta lähde", kuten ei lähtenytkään. Kutinani ei taaskaan ollut väärässä : D

Eurocosplay oli harmistuttavan lyhyt tänä vuonna. Voitto meni juuri sinne, minne sen pitikin, mutta muuten kisa oli jotenkin ponneton. Voitte katsoa viisi kuudesta (5/6) esityksestä täällä (muistikortista loppui tila kuudennen esityksen alkumetreillä ;__; toivottavasti joku muu kuvasi sen ja lataa sen Tubeen!). Karsintojen ja Hallin loputtua alkoi jännittäminen, miten sijoitukset ja voitot jakautuvat. Hallin Top 3, erityisesti voittaja, oli aivan mahtava, ja jokainen todellakin ansaitsi sijansa. Samoin kävi myös Eurocosplayssa, vaikka kisaajia olikin tosiaan niin harmistuttavan vähän.

Minulla ja Punumilla oli illalla enää vain yksi ohjelma, luento Poika, kissa ja ystäväkirja, mihin halusimme mennä, mutta EC:n loputtua siihen oli vielä reilusti aikaa. Kipitinpä siinä sitten Pääsalista ulos päästyäni creepynä fanityttönä onnittelemaan Rimppua, ja siitä sitten kamalaa vauhtia Punin ja Lazin kanssa minuutin päästä sulkeutuvalle taidekujalle. Loppuaika ohjelmaa odotellessa meni aikalailla erinäisiä upeita cosseja CMV:heni kuvaten ja käppäillen ympäriinsä.

Todistekuva! Me oikeasti olimme siellä!
Poika, kissa ja ystäväkirja-luento herätti vahvoja tuntemuksia, oli todella mukavaa kuunneltavaa ja nyt tekeekin sitten mieli katsoa Natsumen kaikki neljä kautta uudestaan. Ohjelman jälkeen odoteltiin että mitä ihanin Desusää hellittäisi ja pääsisimme ajelemaan hotellia kohti, snägärillä poiketen. Ruoan jälkeen säädinkin sitten Pantya kuntoon sunnuntaita varten, mutta yötöiksi meni taas.

Sunnuntai
Sunnuntai alkoi onneksi hotelliaamiaisella, jota ilman oltaisiin varmaan jouduttu jonkunsortin puutetilaan. Candy heitti minut Sibbelle, koska minun piti olla bäkkärillä tapaamassa esityskilpailun kisaajat ennen klo 11 alkavaa Cosplayesityskisaa. Aloitin etsimällä Ilonaa Metsähallin puolelta, mistä sain tietoa tämän oleilevan jo bäkkärillä. Suuntasin sinne kohdatakseni ensimmäisenä ovesta sisään astuttuani kolme paidatonta miestä, jotka briefasin juontoni taustaideaan kaikessa rauhassa. Hiljalleen alkoivat loputkin kisaajat saapua paikalle ja juoksin sitten ees taas kertomassa kaikille miten olin suunnitellut kisojen kulkevan. Ehkä 15 min ennen kisojen virallista alkua heitin Pantyn niskaani muutamassa minuutissa ja selvittelin Ilonan ja tekniikan kanssa mikrofoni-juttuja.

Juonto oli ensimmäiseni ikinä, mutta omaksi hämmästyksekseni en stressannut lavalle menoa juuri lainkaan. Pikkuisen lenteli perhosia mahassa kun näin salin täyttyvän ihmisistä, ja tiesin että hetken kuluttua olisin lavalla kaikkien näiden silmäparien edessä. Kuitenkin perinteisten teknisten vikojen ansiosta pieninkin stressinhäive hävisi, ja pystyin nauttimaan lavalla olosta. Ilona oli ilmoittanut minulle, että saisin tehdä juonnosta niin pitkän kuin haluan, ja kun launtai-iltana sain tietää, että minulle ilmoitetut 6 kilpailijaa olivatkin vähentyneet neljään, oli minun pakko keksiä jotain jolla pidentää muuten ehkä 30 minuuttiseksi jäävää kisaa.

Kisa kulki eteenpäin ja juontoni pääpointti, jokaiselle kisaajalle/kisaajaryhmälle tekemäni pikkuhousut, saavuttivat "omistajansa" esitysten päätyttyä. Esitin kisaajien kysymykset pienen keskustelun lomassa, ja briefauksesta oli hyötyä ja huvia koska pystyimme kisaajien kanssa heittämään huulta suuntaan jos toiseenkin. Aikaanaan saapui kisaajien yhteiskuvan aika, mutta en kuitenkaan halunnut antaa ohjelman päättyä tähän. Joten järjestin extempore välishown. Tekniikan ja cosplaymammojen ja -pappojen sekä Ilonan kutsumisesta lavalle voidaan osittain kiittää erästä tekniikkaan kuuluvaa henkilöä (jonka nimeä en koskaan saanut pysymään päässäni) joka antoi alkuperäisen idean, mutta tottakai vastaavien kutsuminen lavalle on minun vastuullani. Conilaulun laulattamisen idea taas tuli siinä samalla, kun vastaavaporukka tanssahteli yhden laulaessa samalla. Oli mukava huomata, että ihmisillä on uskallusta tulla lavalle kun siihen annetaan mahdollisuus. (Menkää toki kisojen yhteydessäkin lavalle! Ei se oikeasti ole kamalaa!)

Kuitenkin, mitä internet antaa minun ymmärtää, yleisö jakautui kahtia ilmeisesti tämän loppushow'n aikana. Toiset pitivät ja nauttivat, toiset vihasivat sydänjuuriaan myöten. Tähän mennessä olen nähnyt/saanut 5 palautetta juonnostani internetissä. Kolme näistä olivat negatiivista palautetta, 2 positiivista. Nimet jätettäköön mainitsematta, mutta yksi asia minua on vituttanut sunnuntaista lähtien:

Yhteenkään näistä kolmesta näkemästäni negatiivisestä kritiikistä ei sisällytetty rakentavaa palautetta. Ei yhtäkään parannusehdostusta, ei yhtäkään vinkkiä. Enkä vain voi ymmärtää, mikä siinä on niin vaikeaa. Jos kerta on aikaa ja energiaa haukkua toisen vaivannäköä ja tekemisiä, eikö samaan hengenvetoon voisi sitten sisällyttää jonkinlaista rakentavaa palautetta? Onko liikaa vaadittu, että samalla, kun ihminen miettii mitä vikaa tai mitä hyvää jossain asiassa on, tämä voisi samalla miettiä, miten sitä voidaan parantaa? Koska ilmeisesti tiedät, mitä olisit kaivannut, jos löysit jotain moitittavaa. Miksi et sitten mainitsi sitä kommenttisi ohessa?

Olen nyt sunnuntain iltapäivästä asti ollut hyvin pahalla tuulella, joka harmittaa suunnattomasti. Enemmän harmittaa sen vuoksi, että ne kaksi todella ihanaa kehua jotka sain, eivät tunnu nyt miltään. Viimeiset kuusi päivää olen viettänyt vain miettien sitä, miten paskan juonnon vedin, miten paskoja vitsejä tein, miten huono olen kaikessa, miten huono idea oli yrittää jotain uutta ja erilaista. Kaikki tämä sen takia, että kukaan ei ole vaivautunut mainitsemaan kommenttiensa ohessa, missä voisin parantaa. Ja ehdin jopa hetken olla tyytyväinen juontooni, kun kisat olivat loppuneet.

Avaan nyt hiukan sitä, miten minä reagoin negatiivisiin kommentteihin, joissa ei ole rakentavaa palautetta. Jos cossiani haukutaan, mutta henkilö ei tarjoa parannusehdotuksia, oletan että kaikki cossisani on paskaa. Jos kirjoittamaani tekstiä kritisoidaan, mutta huonoja kohtia ei mainita, oletan että koko tekstissä ei ole mitään hyvää, ja että on parempi etten koskaan kirjoita mitään. Kuitenkin, jos näihin negatiivisiin kommentteihin sisällytetään jotain, mistä voin ottaa opiksi, ei ole väliä vaikka minut haukkuisi suoraan helvettiin. Jos voit sanoa edes yhden asian, miten parantaa, niin sano se. Ihminen on toisinaan sokea omille virheilleen, ja silloin on reilua ja kohteliasta toista kohtaan osoittaa tälle nämä virheet ja miten ne voi korjata. Vaikka parannusehdotuksesi olisi sinun mielestäsi ihan turhanpäiväinen tai vaivaisen pieni, voi se toiselle merkitä paljon, jos tämä ei itse ole asiaa tullut edes ajatelleeksi.

Irtsan keskustelupiirissä puhuimme yhdessä vaiheessa siitä, että jos ei ole hyvää sanottavaa, eikä rakentavaa palautetta annettavana, niin älä sano mitään. Tämä on asia, joka tässä skenessä pitäisi oikeasti saada iskostettua ihmisten päihin. Mitä enemmän me vain solvaamme toisiamme, sitä pahempi meidän kaikkien on aikanaan olla. Miksi meidän on pakko jättää ajatteluprosessimme kesken, kun ihan hyvin voisimme jalostaa tuntemuksemme ja ajatuksemme palautteeksi, josta voisi olla hyötyä? Jos tuntuu siltä, että Suomen skenen cosplayn taso on laskenut, niin miksi ei jaettaisi tietojamme ja taitojamme, ja sitten nautittaisi kun taso nousee? Jos kisojen lyhyys haittaa kisaajakadon vuoksi, miksi emme jakaisi omia, toteuttamattomia esitysideoitamme muiden kanssa, ja nauttisi pidemmistä kisoista aikanaan?

Älkää ymmärtäkö väärin: kaikilla on oikeus mielipiteeseensä. Toivoisin vain, että nämä mielipiteet tuotaisiin esille rakentavasti. Lopetan tämän tekstin nyt antamalla teille jotain (toivottavasti) kivempaa katsottavaa, kuin minun parisataa sanaani kirjoitettuna Arialilla fonttikoolla 12.


Kommentit

  1. Onko mieleesi kenties tullut että sitä palautetta voi pyytää?

    Itse istuin yleisössä ja jouduin oikeesti katseleen kattoon kun juontaja päätti aloittaa oman shownsa. Jotta esityskisanjuonto ei veisi huomiota esityksiltä kannattaa ensikerralla pitää väli spiikit lyhyempinä ja keskittää huomio kisaajiin ei itseensä tai omaan juttuunsa.
    Pisteet annan kuitenkin siitä että ensi kertaa uskalsit lähteä näinkin vaativaan tehtävään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, kirjoitinko jotenkin todella epäselvästi, mutta yritän nyt avata hiukan.

      Juu, tiedän että palautetta voi pyytää, ja sillä tavallahan tämä normaalisti pyöriikin. Kuitenkin, jos näkee jo valmiiksi sen vaivan, että kirjoittaa/sanoo mielipiteensä ääneen, niin eikö samalla vaivalla voisi yhdistää kyseiseen kommenttiin jotain rakentavaa palautetta? Vie vain hetken pidempään jäädä miettimään, miten kritisoinnin kohde voisi parantaa suoritustaan, oli kyseessä sitten ompelujälki tai esiintyminen.

      Olin aika haukkana silloin kun Rimppu ilmoitti vlogissaan, ettei tule juontamaan EC-karsintoja, sitä kautta tämäkin pesti aikalailla tuli : D

      Poista
    2. Valitettavasti ihmiset eivät läheskään aina osaa kertoa omaa mielipidettään asioista selkeästi ja tästä syystä se tärkein palaute jää monesti saamatta.
      Itselläni on tapana antaa palaute niin että palautteen saajalle jää siitä jotain myös käteen, koska sellaisen palautteen itsekkin tahtoisin. Sama pätee työelämässä.
      Onneksi kaikesta voi oppia uusia asioita/tapoja/yms.

      Poista
  2. Saamasi pitää!

    Pidin juontosi perusideasta äärettömän paljon. Se, että kilpailusta rakennetaan juonnon kautta jonkinlainen yhtenäinen tarina, on viihdyttävä ja yleensä toimiva ratkaisu. Olit rakentanut selkeän ja hauskan taustatarinan, ja kisaajien pantsut olivat paitsi hahmouskollinen myös sunnuntaiseen öhöhö-ilmapiiriin sopiva yksityiskohta.

    Tähän väliin pätkä historiaa: kilpailijoiden haastatteleminen otettiin aikanaan cosplay-kisoissa käyttöön siksi, että kisaajat saatiin pysymään lavalla paniikissa poseerattua kolmea sekuntia pidempään, jotta valokuvaajat ja vanhanaikaiset yleisöstä tuomaroivat tuomarit saisivat enemmän aikaa kuvata/katsoa kisaajia. Haastattelujen luonne on sittemmin jalostunut, mutta näkisin silti, että niiden tarkoitus on yhä pohjimmiltaan sama: pitää kisaaja lavalla vielä hetki, ja jatkaa sitten ohjelmanmukaisesti eteen päin.

    Tässä oli ehkä juontosi suurin ongelma. Tiedän, että lavalla saattaa joskus innostua ns. omimaan shown, mutta jossain vaiheessa se, miten pitkään ja minkälaisia kysymyksiä kisaajille esitit, alkoi tuntua hieman kiusalliselta. Hyvä haastattelurakenne on 2-3 kysymystä (jos kysymykset ovat pitkiä ja monimutkaisia, niitä kysytään vähemmän), kiitos, ja hei hei. Oli selvää, että kyselit myös ennalta sovittuja kysymyksiä, mutta jossain vaiheessa juttu lähti raiteilta, ja villeistä bileistä rupattelu alkoi kuulostaa sellaiselta vähän vaivaannuttavalta inside-läpältä. Lisäksi bilekommenteissasi toistuivat samat punch linet, ja asioiden kieltämisestä kuittailu kävi vanhaksi ensimmäisen kerran jälkeen.

    Ymmärrän, että kisaajien vähyys lyhensi ohjelma-aikaa huomattavasti, mutta toisinaan on parempi vain antaa näin tapahtua. Se, että juontaja ryhtyy venyttämään ohjelmaa ohjelmasta vastaavan tahon tietämättä, ei ole erityisen ammattimaista. Juontajan tehtävä on varmistaa kilpailun sujuva eteneminen ja jättää ohjelman rakenteesta päättäminen cosplay-vastaavan harteille, ellei toisin ole sovittu. Extempore-väliaikashowsi olisi ollut vähemmän kiusallinen, mikäli se olisi ollut vähemmän extempore ja siitä olisi sovittu etukäteen, ja mikäli se ei olisi muistuttanut niin vahvasti niistä 2000-luvun puolen välin cosplay-kisoista, joissa väliaikaohjelma oli vielä tuntematon käsite, ja pahimmassa tapauksessa lavalle kapusi satunnaisia con-kävijöitä pyörittämään purjoa. Se oli varmasti lavalla tanssivien tyyppien mielestä sairaan kivaa, mutta yleisössä myötähäpeäkerroin oli korkea.

    Kun suunnittelee yhtään mitään viihdyttävää ohjelmaa, on hyvä kysyä itseltään "onko tämä hauskaa myös silloin, kun en ole kaveriporukan kanssa sokerihumalassa kello neljältä aamuyöllä". Jos voit hyvällä omallatunnolla vastata "kyllä", olet oikeilla raiteilla.

    Sinulla on ilmiselvästi lavakarismaa ja osaat esiintyä, joten suurin osa juontosi heikkouksista menee ensikertalaisuuden piikkiin. Mitä enemmän hommaa tekee, sitä vahvemmin siitä saa otteen, ja sitä kauttaa löytää sen itselleen kaikkein luontaisimman tavan juontaa. Kunhan pidät mielessäsi sen, ettei cosplay-kisa koskaan ole Juontaja Show, ja osaat asennoitua sen mukaisesti, kehityt ihan varmasti aivan loistavaksi juontajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Pitkä ja palauterikas kommentti, sinä ihana ihminen ;A; !)

      Kiitos aivan kamalasti palautteestasi! Tästä voin ammentaa paljon tulevaisuudessa. Voisin ehkä vähän valottaa sitä, miten tämä juonto lähti kehittymään ja miksi todennäköisimmin asiat päättyivät niin kuin päättyivät.

      Ihan alussa kun Ilona ilmoitti, että pääsisin juontamaan esityskisan, sain tiedon että voin pitää niin pitkän juonnon kuin haluan. Tämä mahdollisti mm. hiukan pitkähkön introni, mutta myös taustatarinaan liittyneet kysymykset kisaajilta (tuomareiden esittelystä sovittiin kai kymmenisen minuuttia ennen koko kisan alkua). Pikkarit tulivat vitsikkäästi hahmoni nimestä, ja tiesin alusta asti että haluan niiden olevan hahmoja kuvaavia. Väsäsin pikkarit torstai-iltana hahmoja googletellen ja miettien, mikä olisi tarpeeksi vitsikästä mutta hahmoihin sopivaa.

      Siinä vaiheessa, kun sain kisaajalistan ajattelin, että saisin kuudella kisaajalla kisat pysymään ainakin pidempinä kuin 30 minuuttisena rääpäleenä. Toisin kuitenkin kävi, ja lauantai-iltana suunnitelmani aikalailla kariutui kahden kisaajan vetäydyttyä pois. Tämä kaiketi aiheutti jonkinlaista pinnanalaista paniikkia sunnuntaina, sillä tiesin takaraivossani että kisasta tulisi kamalan lyhyt.

      Olen aika helposti innostuva persoona, joten kun se eräs tekniikan herra ehdotti, että jos tulee tiukka paikka niin kutsu vaikka tekniikka ja mammat lavalle, päätin käyttää tätä "pelastusrengasta" häpeilemättä hyväkseni. Conilaulu-idea taas tuli siitä että noh, kun nyt kerta on yksi jo laulanut niin lauletaan sitten kaikki. Nyt asiaa ja tapahtumia tarpeeksi kelanneena olen keksinyt ainakin muutaman paremman loppushow idean, mutta minkäs teet.

      Tiedostan hyvin, että minun olisi pitänyt olla oma-aloitteisempi ja tiedustella kaikenlaista Ilonalta etukäteen ja ensi kerralla osaankin olla viisaampi. Tällä kertaa päällekkäin juonnon suunnittelun kanssa oli työssäoppiminen toisella paikkakunnalla ja siihen liittyvä näyttö, joka venyi ajallisesti hiukan liikaa toivomieni rajojen yli. Haluaisin kuitenkin sanoa sen, että on vähän hankala alkaa tiedustelemaan, voiko jotain tehdä, kun ei ole tietoinen omien "valtuuksiensa" rajoista. Olin myös kieltämättä laskenut ohjelman pituuden aikalailla niiden kuuden ilmoitetun kilpailijan varaan, ja kahden jääminen pois rikkoi aika hyvin kaavaa. Mutta jälkiviisastelun hyvä puoli on että siitä oppii, eikö?

      Poista
  3. "Mikäli et halua lukea omaa palautettasi, voit aina hypätä osiosi ohi tekstissä - mikään ei pakota sinua palautettasi lukemaan. Pidä kuitenkin mielessäsi, että astuessasi lavalle kisoissa, annat kaikille katsojille vapauden arvioida suorituksesi, eli myös meille."

    Kuullostaako tutulta?

    Komppaan Elinaa ja Lumia.

    Elina aika hyvin tiivisti koko paketin. "Haluaisinko minä nähdä tällaisen esityksen?" tai "Onko tämä tapahtuman/ohjelman tason mukaista?" ovat hyviä kysymyksiä kysyä itseltään monissa tilanteissa. Cosplay-kisan juontajana et ainoastaan edusta itseäsi vaan myös kisan järjestäjiä ja koko tapahtumaa yleensä. Siksi kannattaa pohtia sitä, mikä kaikki on soveliasta ja asianmukaista.

    Itseäni häiritsi eniten juurikin turhaan toistuvat samat vitsit, jotka aiheuttivat ylimääräistä junnaamista ja haastattelujen pitkittymistä. Enemmän puhetta ja löpinää kisaajista ja heidän esityksestään kuin omasta taustatarinasta. Idea oli hyvä, mutta toteutus ontui. Monipuolisempi ja mietitympi kirjo kysymyksiä, jotka tukevat sekä omaa taustatarinaasi että kisaajien omia suorituksia, olisi voinut pitää mielenkiintoa paremmin yllä.

    Juonen alkuperän avartaminen ei sinäänsä enää auta, koska veikkaan, että suurin osa yleisöstä ei tule lukemaan näitä kommentteja. Heille on jäänyt muistiin ja mielikuviin vain se, mitä lavalla kisan aikana tapahtui, ja he luovat mielikuvansa sen pohjalta.

    Monessa tapauksessa luultavasti kommentoijat ovat kirjoittaneet vain omista kokemuksistaan tarkoittamatta sitä kritiikiksi. Ei siinä hirveästi käy mielessä rueta mitään parannunsideapankkia väsäämään, jos asia on kuitattu; "En hirveesti tykänny juonnosta. Liikaa huonoa läppää." Jos sitten vielä haluaa tarkennusta, niin aina voi kysyä.

    Suosittelisin myös muistamaan, että moni, joka asiaa on yhtään missään kommentoinut, ei välttämättä tieda kuka oikeastaan siellä lavalla on ollut (en minäkään tiennyt vasta kun nyt). Puvun takaa on vaikea tunnistaa ihmisiä, vaikka olisi tuttukin naama siellä peruukin alla. Hämmennystä lisää varmasti myös se, että ihmiset voidaan tuntea piireissä monilla nimillä (oikeilla tai nettinimillä yms.). Sellaisissa tapauksissa on vaikea osoittaa kunnollista kritiikkiä mihinkään suuntaan, kun ei tiedä kelle se tulee antaa.

    5 kommenttia on loppu pelissä aika vähän, joten eiköhän tässä olla tekemässä kärpäsestä härkästä ja kehittämässä turhaa draamaa. Jos haluat kunnollista palautetta, mene ja hyvä ihminen pyydä sitä niiltä, jotka ovat asiaa kommentoineet. He eivät välttämättä eksy tänne blogiin lukemaan tätä tekstiä. Kun ihmisiltä pyytää nätisti ja kunnolla, niin yleensä saa sen palautteen kunnollisessa ja rakentavassa muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fukka, kuulostaa toki tutulta, mutta oletko itse huomannut, Takapenkin Tuomareiden seuraajana, että kirjoitamme sinne mahdollisimman rakentavan palautteen? Vaikka emme jostain esityksestä pitäisi lainkaan ja se olisi rehellisesti sanottuna tosi huono, emme ala asiasta huutelemaan vaan mietimme asiaa pidemmälle. Etsimme ja kaivamme yksityiskohtia ja alueita, joita voi parantaa, joihin voi vaikuttaa omalla panoksellaan.

      Faktahan on, että kukaan meistä ei osaa kaikkea sitä, mitä tämä harrastus vaatisi jos haluaa olla kaikista paras. Kuitenkin, minusta on vain hyvä ja ehdottomasti kannustamisen arvoista, jos joku tahtoo yrittää oman henkilökohtaisen parhaansa. Itsensä ylittämistä yritämme kannustaa kirjoittamalla palautetta kisaajille, koska jokainen näkee asiat eri tavoin. Se mihin kisaaja itse on kiinnittänyt huomiota voi olla ihan eri asia, mihin me, yleisöstä käsin, kiinnitämme huomiomme. Jos tuuri käy, jokin pieni vinkki jonka me kirjoitamme arvosteluumme, voi auttaa jotakuta kehittymään ja olemaan parempi, kuin mitä aiemmin oli.

      Mitä tulee ihmisten kommentteihin. Kuvailemasi kommentti on validi jo pelkästään sillä, että se on perusteltu subjektiivisella kokemuksella. Kaikilla ei ole samanlainen huumorintaju, ja se on okei. Jos joku toteaisi tuon juonnostani, en kysyisi sen enempää, koska minulla ei ole oikeutta - eikä tarvettakaan - yrittää muuttaa jonkun mielipidettä. Jos huumorini ei kolahda, niin sitten se ei kolahda. Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja kaikkia ei voi miellyttää, eikä sitä kannata yrittääkään.

      Kuitenkin, odotin sinulta paljon parempaa ja rakentavampaa kritiikkiä, koska tiesin, että sinulla on laajemmin tietoa ja taitoa esiintymiseen liittyen kuin minulla ikinä. En tiedä, olenko tehnyt sinua kohtaan jotain pahaa, vai mistä tämä ikävä tyylisi kommentoida oikein tuli, mutta jos tosiaan olen jotain tehnyt, pyydän anteeksi.

      Mitä tulee siihen, tunnistaako kukaan minua lavalla vai ei: sillä ei pitäisi olla mitään väliä. Jos antaa henkilökohtaisten ihmissuhteiden tai mieltymystensä vaikuttaa arvostelukykyynsä, voi jättää arvostelun sellaisille, jotka siihen pystyvät puoleettomasti. Jos aikoo arvostella ääneen, kannattaa tehdä se sitten kaikille yhtä ankarasti tai lempeästi. Minulla on ollut tuttuja kisaamassa niissäkin kisoissa, joita olen Takapenkin Tuomarina arvostellut, mutta koska tiedän, että turhanpäiväinen pään silittäminen ja perusteeton kehuminen eivät auta ketään kehittymään, pysyn myös ystävilleni - ja itselleni - ihan yhtälailla ankarana kuin kenelle tahansa tuntemattomalle.

      Minä voin ihan hyvillä mielin tässä kohtaa jättää tämän itseeni ja juontooni kohdistuvan draaman jo olla. Olen saanut nyt niiltä ihmisiltä palautetta, joilta sitä eniten toivoin, ja kiitän teitä siitä syvästi. Tämä oikeasti auttoi ihan hirveästi, kun asioista enemmän tietävät ihmiset tarjoavat omat näkökulmansa.

      En kuitenkaan halua jättää tätä aiheena tähän. Olen huomannut, että tässä skenessä toisiin kohdistuva avuliaisuus ja hyvyys ovat jostain syystä vähissä, ja se on oikeasti aika vakava ongelma. Mitä enemmän ihmiset naljailevat toisilleen eivätkä kykene antamaan ja pyytämään anteeksi, sitä vaikeampaa tulee meillä kaikilla olemaan. Myöskin tuntuu siltä, että kun joku vihdoin tarjoaa apuaan, sitä ei osata arvostaa. Tietenkään ketään ei voi luontoaan vasten pakottaa olemaan avulias ja kiltti toisille, mutta ainakin sellaista käytöstä voisi kannustaa. Toivoisin, että tästä pystyttäisiin puhumaan enemmän, syvemmin ja isommalla ihmisryhmällä. Tässä pienessä blogissa sitä tuskin tulee tapahtumaan, mutta kenties joku muu uskaltautuu avaamaan sanaisen arkkunsa ja kenties keräämään kokoon ryhmän ihmisiä pohtimaan tätä.

      Ja vielä kerran: Kiitos oikeasti ihan todella paljon rakentavasta palautteesta niin sinulle, Fukka, kuin Elinallekin. Lumille taas sanon, että jatka samaan malliin tyylilläsi antaa palautetta, aivan erinomaisen hyvä tapa! : D

      Poista
  4. Vielä vähän jotain, mitä haluan selventää...

    Pointtini tuolla sitaatilla lähinnä oli se, että olet laittanut itsesi tietoisesti arvioinnin alaiseksi ja sinun olisi ehkä pitänyt suhtautua asiaan hieman järkevämmin. Edelleen, 5 kommenttia on vähän, olet hypännyt isoihin saappaisiin ja ensimmäistä kertaa.

    Et ole loukannut minua tai tehnyt hallaa millään tavalla, joten anteeksi pyyntösi on tarpeeton.

    Itse kuitenkin kirjoitan conimerkintäni lähinnä juuri kokemuksina ja kutinoina. Välillä ne ovat simppeleitä ja välillä rönsyilevät, koska kirjoitan aikalailla ajatuksenvirtaa ja sitä, miltä sillä hetkellä tuntuu. Muut pohditut tekstit ovat asia erikseen. Ja turha sievistely on mielestäni vain tekopyhää. Siinä oma selitykseni sille, miksi en sen kummempia latele. Hyvin usein käy niin, että edes asiallinen kritiikki ei löydä tietään oikeaan osoitteeseen. Lisäksi haluan uskoa ihmisiin sen verran, että heillä on ymmärrystä ja uskallusta pyytää palautetta, jos tekstini kohtaavat. Tarvittaessa myös keskustella asiasta.

    Ei tunnistamisella olekkaan mitään väliä. Tarkoitin vain sitä, että koska ei tiedä kuka lavalla on ollut, ei aina voi antaa palautetta siihen oikeaan suuntaan. En viitannut sillä lainkaan itse suorituksen arvioimiseen.

    Selvästi haluat kehittyä, mutta edelleen haluan painottaa sitä, että pyytämällä palautetta saat siitä enemmän irti. Keskustelemalla saadaan aikaan suurempi ja selkeämpi kokonaisuus. Älä tyydy satunnaisiin palasiin. Itsekkin yritän saada palautetta puvuistani ja esityksistäni, mutta välillä se palaute pitää oikeasti itse nyhtää irti. Muuten ei meinaa jäädä käteen mitään.

    Miten itse tämän scene'n näen siitä puuttuu tietynlainen keskustelu kokonaan. Asioita sanotaan, niistä oletetaan, mutta keskustelua ei kunnolla synny. Se on ongelma muissakin nettiyhteisöissä, ei ainoastaan cosplay-piireissä. Mielestäni pitää uskaltaa sanoa ja pitää uskaltaa kysyä sekä uskaltaa olla eri mieltä. Väärin ymmärryksiä tulee, mutta ne voidaan oikaista keskustelemalla eri osapuolten kesken. Ei mennä mutisemaan kavereiden kanssa nurkkaan, kun voitaisiin yhtä hyvin keskustella sen toisen tahon kanssa. Sitä tämä scene kaipaa. Pitää pystyä sanomaan asioita ääneen, koska kuten sanoit; pään silittely ei ole mistään kotoisin. Ikäviä asioita tulee eteen myös ikävästi sanottuna, mutta niistäkin voi keskustella.

    Ehkä tämä avaa meidän molempien päätä ja toivottavasti jonkun muunkin. Minä kaipaan keskutelua, en pelkkää yksinpuhelua ja nyökyttelyjä. Tässä sitä kerrankin oli. Kiitos siitä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti